Jokerit julkaisi sunnuntaina kovan uutisen, kun helsinkiläisseura kertoi maalivahti Ryan Zapolskin laittaneen nimensä alle kahden vuoden jatkosopimukseen.

Kokenut yhdysvaltainen edustaa parhaillaan Jokereita toista kauttaan ja hän on murtautunut tämän kauden aikana KHL:n parhaimpien maalivahtien joukkoon. Muualle lähteminen ei ollut kuitenkaan Zapolskille edes vaihtoehto.

– Olen todella innoissani mahdollisuudesta jatkaa Jokereissa. Tämä paikka ja seura ovat tuntuneet kodilta ensimmäisestä päivästä lähtien. Organisaatio on ensiluokkainen ja mielestäni koko Euroopan paras, Zapolski hehkuttaa Jokereiden verkkosivuilla.

– En edes miettinyt muita vaihtoehtoja, vaan halusin jäädä tänne. Joukkueen ydin pysyy kasassa tulevina vuosina, mikä myös oli iso tekijä oman päätökseni taustalla. Minun ja koko joukkueen peli on kehittynyt tällä kaudella, ja tiedän, että voimme taistella täällä mestaruuksista, Zapolski kertoo.

Yhdysvaltalaisvahti on esiintynyt tällä kaudella Jokereiden maalilla 29 ottelussa torjuntaprosentilla 93,80. Mies on pitänyt myös peräti kahdeksan nollapeliä.

LUE MYÖS

Huippu-uutisia! Yhdysvaltalaistähti pisti nimensä jatkosopimukseen – ura jatkuu Jokereissa