Tällä kaudella Liiga-kaukaloissa debytoinut Turun Palloseuran maalivahti Rasmus Tirronen jatkaa TPS-paidassa myös ensi kaudella.

TPS tiedotti tänään käyttäneensä Tirrosen 1+1-vuotisessa sopimuksessa olleen option.

Erikoista Tirrosen tapauksessa on, että hän on jo 27-vuotias, mutta käynnissä on miehen ensimmäinen kausi kotimaan Liigassa.

Selitys tälle on se, että ennen Espoo Unitedissa pelaamaansa viime kautta Tirronen vietti kuusi kautta Pohjois-Amerikassa. Neljä näistä kausista kului yliopistojoukkue Merrimack Collegen riveissä.

Viime kaudella Tirronen valittiin Mestiksen parhaaksi maalivahdiksi, ja mies sai sopimuksen Tepsiin.

– Oma henkilökohtainen tavoitteeni tämän kauden osalta oli ansaita option käyttäminen. Täällä on mukava olla ja olen hyvin viihtynyt. Tavoitteena tähän kauteen oli myös pystyä auttamaan joukkuetta, ja siihen olen mielestäni pystynyt suurimman osan kaudesta, Tirronen kertoo TPS:n nettisivuilla julkaisussa haastattelussa.

Tirronen on pelannut tällä kaudella 16 ottelua, joista hänellä on yhdeksän voittoa, kaksi tasapeliä ja viisi tappiota. Erikoisuus Tirrosen tilastoissa on, että tämä on pelannut peräti neljä nollapeliä. Tirrosen torjuntaprosentti on erinomainen 92,67 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,06.

Tällä kaudella Tirronen on muodostanut TPS:n maalivahtikaksikon Oskari Setäsen kanssa. Setänen siirtyy ensi kaudeksi kasvattajaseuraansa Rauman Lukkoon.

– ”Rasse” on osoittanut pystyvänsä pelaamaan hyvin Liigassa ja uskomme, että potentiaalia on vieläkin parempaan, TPS:n urheilutoimenjohtaja, entinen huippumaalivahti Antero Niittymäki toteaa seuran nettisivuilla.