Kauden kolmanteen NHL-seuraansa siirtynyt Jussi Jokinen kertoo, ettei Columbus Blue Jacketsin innokkuus ollut suuri yllätys.

Kokenut suomalaistaituri iskettiin jo toistamiseen NHL-siirtolistalle, kun Los Angeles Kings päätti luopua hankinnastaan. Jokinen kertoo olleensa silti toiveikas, että hän löytää vielä uuden pelipaikan taalajäiltä.

Lopulta Blue Jackets iski väliin ja nappasi NHL-konkarin riveihinsä.

– Tämä on hyvä uutinen. Kun joutuu siirtolistalle, sitä vain toivoo, että joku nappaa sieltä riveihinsä, Jokinen summaa The Athleticin haastattelussa.

Oliko Columbus yllättävä taho? Jokinen kertoo kuulleensa jo ennen vahvistusta, että hänen perässään olisi useampi taho.

– Kuulin jo tiistainen ennen vahvistusta, että muutama seura olisi kiinnostunut. Ja ymmärsin, että Columbus olisi yksi niistä. Joten minulla oli pieni idea, että näin voisi käydä, Jokinen avaa.

Lue myös: Suomalainen NHL-konkari avoimena synkästä kaudestaan: ”On ollut turhauttavaa – penkitys oli yllätys”