NHL:n Vuoden puolustaja -ehdokas ruotsalainen John Klingberg on pelannut kuluneen kauden satumaisessa vireessä. Klingberg johtaa NHL-puolustajien pistepörssiä kovilla tehoilla; 6+42=48 ja on johdattamassa joukkuettaan Dallas Starsia pudotuspeleihin.

Ruotsalainen on saanut pelata hyökkäyspäässä rohkeasti. Tästä iso kiitos kuuluu hänen tutkaparilleen Esa Lindelille, joka on ottanut parivaljakossa puolustavamman roolin.

Lindell on paikannut kuluneella kaudella erinomaisesti Klingbergin nousut. Myös suomalainen on hyötynyt joukkuekaverinsa tehoilusta. Lindell rikkoi jo oman yhden kauden piste-ennätyksensä. Tehot kuitenkin kalpenevat ruotsalaisen vierellä: 5+16=21.

Jo aikaisempina kausina Klingberg on väläytellyt pelinrakentelutaitojaan. Erinomainen kiekonkäsittelijä ja luistelija on saanut luotua paikkoja joukkueen muille tähtipelaajille jo neljän kauden ajan, mutta nyt ruotsalaisen taidot ovat todellisesti puhjenneet kukkaan.

Mitkä asiat muuttuivat uuteen kauteen lähdettäessä?

– Uskon, että joukkueemme kasvoi kesällä erityisesti henkisellä tasolla, koska viime kausi oli meiltä niin heikko. Emme halunneet toistaa virheitämme, joten ehkä siksi meillä on mennyt niin hyvin. Olemme nyt vahvempia. On takaisinmaksun aika, Klingberg kertoi viikonlopun tähdistötapahtuman yhteydessä.

Dallas on tällä hetkellä läntisessä konferenssissa viidentenä kahdeksan pisteen päässä johtavasta Vegas Golden Knightsista.

Tämän hetken kuumin NHL-puolustaja on tuttu myös suomalaiselle kiekkoyleisölle. Klingberg pelasi Helsingin Jokereissa kaudella 2011-2012, kun seura pelasi vielä kotimaan sarjassa. Ruotsalainen oli tuolloin vasta 19-vuotias ja onnistui maalinteossa kertaalleen.