Kiekkoareena uutisoi tiistaina, ettei Rauman Lukossa loistavasti tällä kaudella onnistunut Johan Motin jatka seurassa, vaikka Lukko olisi halunnut pitää ruotsalaisen riveissään myös jatkossa.

Pelaaja itse on päättänyt tarttua uusiin haasteisiin. Samalla Lukon asioita tarkasti seuraava Kiekkoareena kertoo, että hyökkääjä Peter Tiivola on myös vaihtamassa joukkuetta ensi kaudeksi.

Motin saapui Raumalle Örebrosta, jossa hän pelasi kaksi tasapaksumpaa kautta sen jälkeen, kun oli muutama vuosi sitten päässyt kokeilemaan siipiään Ruotsin maajoukkueeseen asti.

Liigassa homma on toiminut mallikkaasti. Varman puolustuspelaamisen lisäksi Motin on tilastoinut 51 ottelussa tehot 2+12=14.

Linkki alkuperäiseen uutiseen.