NHL:ssä yli 900 ottelua ja Liigassa yli 400 ottelua ahertanut Sami Kapanen pelasi Leijonien kanssa kolmet olympialaiset sekä seitsemän MM-turnausta. Arvokisoissa KalPan nykyinen päävalmentaja saavutti yhden MM-kullan (1995) lisäksi kaksi olympiapronssia (1994 ja 1998) ja kolme MM-hopeaa sekä kakkossijan 2004 Maailmancupista.

Haastattelimme Kapasta ennen Norja-ottelua.

Suomi avasi olympialaiset Koreassa 5-2- voitolla Saksasta. Millaisia ajatuksia peli herätti?

− Tulos oli mikä toivottiin, ja mitä aika moni oletti. Aika hyvää oppia kuitenkin tuli kiekkohullulle Suomen kansalle siitä, mitä tapahtui Venäjälle ja USA:lle avausotteluissa. Mikään ei ole nykyään itsestään selvää. Kaikki pitää tehdä huolella ja tulos pitää ansaita, Kapanen huomauttaa.

− Eka peli on aina haastava. Latausta on niin paljon. Pelaajat ovat olleet viikon paikallaan ja on ollut paljon odottelua. Siinä tilanteessa lataus voi mennä yli ja rentous puuttua. Siinä jos vastustaja saa maalin tai pari, niin tulee vaikeaa.

− Muistan, kun 2010 MM-kisoissa hävisimme avauspelin Tanskaa vastaan (Kapanen oli tuolloin Leijonien kapteeni). Ne pelasivat hurmiossa ja me olimme siitä shokissa ja jähmetyimme, emmekä saaneet maaleja. Marginaalit ovat yllättävän pienet, Kapanen korostaa.

Kohta edessä on Norja-ottelu. Janne Niinimaa kuvaili Norjaa sensuroimatta vittumaiseksi vastustajaksi, joka kyllä kurittaa, jos nukahtelee, miten sinä näet Norjan vastustajana?

− Sitä se on. Siellä on kaikki tarvittavat palaset, eikä se jää osaamisesta kiinni. Norja on aika tunnollinen joukkue ja he ovat vetäneet hyviä arvokisoja MM-tasolla. Siellä on aika rutinoituneita pelaajia jonkin verran, joten ei heitä pitäisi jännittääkään.

− Hereillä pitää olla etenkin alussa ja olla kärsivällinen. Pitää luottaa 60 minuutin pelaamiseen ja sitä kautta tulevaan tulokseen. Pohjois-Amerikassa on sanonta, että et voi voittaa peliä ensimmäisellä 20 minuutilla, mutta voit hävitä sen. Sanonnan logiikka voi olla kyseenalainen, mutta ajatusmaailma on, että teet työt oikein alussa, niin se maksaa sitten lopussa takaisin, Kapanen sanoo.

Sinulla on tuoretta tietoa norjalaispelaajista, sillä pari CHL:ssä KalPaa vastaan pelanneen Stavanger Oilersin pelaajaa on Norjan maajoukkueessa.

− Stavanger pelasi joukkueena hyvin pohjoisamerikkalaista kiekkoa. Tempolätkää, jossa mennään lujaa eteenpäin. Heillä oli fyysinen ja suoraviivainen pelitapa, mutta toki oli taitoakin. Heidän pelaamisensa oli tapahtumarikasta, ei passailua tai vetäytymistä. Siinä pelissä tullaan maalille, pelataan maalille ja suojellaan oman maalin edustaa.

Minkä tasoiselle joukkueelle Norjan moninkertainen mestari Oilers näytti?

− Tuloksellisesti he eivät pärjänneet lohkossa, mutta pelasivat todella tiukkoja ja tasaisia pelejä esimerkiksi Malmöä vastaan, ja Malmö on todella laadukas joukkue. Meitä vastaan pelatessaan he olivat jo ulkona jatkopeleistä. Se oli run and gun -peliä. Ehkä heiltä sellainen puolustushalukkuus osin puuttui. Olivat kuitenkin piikkinä lihassa kaikille.