Leijonat.comin asiantuntija Sami Helenius on seurannut innolla Leijonien alkua olympiaturnaukseen.

Suomi on aloittanut kisat kahdella tärkeällä voitolla. Selkeät lukemat Norjaa ja Saksaa vastaan tarkoittavat, että Leijonat saattaa päästä suoraan puolivälieriin, vaikka joukkue häviäisi Ruotsille. Olympiasysteemissä lohkoykkösten ohella paras kakkonen pääsee suoraan kahdeksan parhaan joukkoon. Muiden lohkojen tulosten perusteella paras kakkonen saattaa hyvin tulla Suomen C-lohkosta.

Suomen vahvan alun takaa löytyy useita onnistujia. Helenius nostaa esille Suomen joukkueesta huippusentteri Petri Kontiolan. Jos ennen kisoja epäiltiin, riittääkö Suomen keskushyökkääjät kisoihin, on alku ollut lupaava.

Median huomio on kiinnittynyt upeasti aloittaneeseen Eeli Tolvaseen, joka johtaa olympialaisten pistepörssiä tehoin 3+3=6. Kontiola on iskenyt taustalla kahteen peliin komeat tehot 0+4.

Lukemat ovat komeat. Syksyn mittaan nimittäin pohdittiin jopa, riittääkö kokeneen Kontiolan panos enää kärkirooliin kovassa turnauksessa. Alku antaa varmasti virtaa myös koviin peleihin.

– Hän on kokenut ja viisas pelaaja. ”Konna” on pelannut jo pitkään loistavasti KHL:ssä – en epäillyt hetkeäkään, etteikö Suomen sentteriosasto riittäisi, Helenius kehuu Leijonat.comille.

Kokenut Kontiola on pystynyt pelaamaan hyviin yhteen Tolvasen ja Jukka Peltolan kanssa. Vaikka turnaus on vasta alussa, näkee Helenius ketjun pelissä paljon hyvää.

– Uskon, että Tolvanen tarvitsi ensimmäisiin olympiakisoihinsa tuollaisen kokeneen kaverin (Kontiola) rinnalleen. Nuorten kisoissa yksi ongelma oli se, ettei hän saanut muilta joukkuekavereilta tarpeeksi tukea. Olympialaisissa henkinen asetelma on erilainen, Helenius ynnää.

Samalla Helenius muistuttaa, että Leijonien peli pääsee ensimmäiseen kunnon testiinsä vasta sunnuntaina, kun vastaan asettuu Ruotsi. Kaksi selkeää voittoa näkyvät kuitenkin joukkueen kaikessa tekemisessä.

– Hyvän joukkueen merkki on, että tulosta tulee laajasti. Joukkue pelaa vapautuneesti – niin sanottujen pakkovoittojen jälkeen on paljon helpompi jatkaa. Ei tarvitse miettiä, miksi joku osa-alue ei toimi. Tai, mitä me nyt teemme väärin. Se auttaa kovaan peliin valmistautumisessa.

Suomi ja Ruotsi päättävät lohkovaiheen sunnuntaina. Odotettu huippupeli alkaa klo 14.10.

HYPPÄÄ MUKAAN LEIJONAKANNATTAJIEN SISÄPIIRIIN: Liity uuteen leijonafanit-ryhmään!

Miltä näyttää olympialaisten tähdistökenttä? Katso tästä: