Olympialaisten isäntämaa Etelä-Korea ei lähtenyt kumartelemaan kuvia, kun vastaan asettui selkeä ennakkosuosikki Suomi. Leijonaryhmä marssi puolivälieriin yllättävän tiukan ottelun jälkeen maalein 5-2.

Etelä-Korea osoitti heti ottelun ensimmäisessä vaihdossa, ettei heitä kannata aliarvioida. Vain maalitolpat estivät korealaisten yllätysosuman ottelun alussa. Pelin edetessä Suomen peli parantui, ja palkinto saatiin ajassa 04:42, kun loistavaa turnausta pelaava Eeli Tolvanen löysi syötöllään Petri Kontiolan, joka laukoi kiekon takayläkulmaan.

Toinen erä alkoi Leijonaryhmältä vahvasti, kun Kontiola ja Miro Heiskanen toivat Suomelle mukavalta tuntuvan 3-0 johdon. Kolmen maalin ero ei sammuttanut isäntien taistelutahtoa, ei varsinkaan silloin, kun Brock Radunske onnistui ohittamaan Mikko Koskisen erän puolivälissä.

Ensimmäisestä maalista hurmioitunut korealaisnippu laittoi painetta suomalaisten puolustukseen, joka lopulta palkittiin, kun Ahn Jin-Hui kavensi 3-2:een. Kaksi pikamaalia sai Suomen valmentajan Lauri Marjamäen kaivamaan lehtiön ja kynän taskustaan ja kertaamaan taktiikkaa joukkueelleen.

Kolmannessa erässä Etelä-Korean vauhti hyytyi, jolloin Leijonaryhmä sai pelata kiekkoa vapaammin. Juuso Hietanen onnistui tekemään helpottavan maalin ylivoimalla, joka saattoi katkaista korealaisten selkärangan.

Loppulukemat tyhjään maaliin kaunisteli Sakari Manninen.

Ottelun suuriin hahmoihin kuului Tolvanen, joka keräsi itselleen kolme syöttöpistettä ja oli todella lähellä maalinteossa. Hän myös vankisti asemaan turnauksen pistepörssin kärjessä tehoilla 3+6. Myös turnauksessa avausminuutit saanut Marko Anttila pelasi kiitettävästi ja loi ketjukavereilleen hyviä paikkoja.

Suomen pelit jatkuvat huomenna, kun puoliväerissä vastaan asettuu Kanada. Ottelu alkaa Suomen aikaan kello 14:10.