Liigan pudotuspeleistä karsiutuvan Mikkelin Jukurien kakkosketjun oikeassa laidassa tänään Rauman Lukkoa vastaan hyökkäävä Jesper Piitulainen jatkaa sarvipaidoissa kaksivuotisella sopimuksella. Laituri on pelannut tällä kaudella Jukureissa 56 ottelua tehoin 9+18=27.

– Jesper on meille henkisesti ja pelillisesti tärkeä pelaaja. Tällä kaudella piste-ennätyksensä tehnyt ”Pide” on erittäin tärkeä palanen joukkueen hyökkäyspelissä, Jukurien päävalmentaja Risto Dufva ylisti joukkueen nettisivuilla.

– Ilo ja kunnia jatkaa Mikkelissä myös tulevaisuudessa. On sydämen asia henkilökohtaisesti olla täällä ja rakentaa organisaatiota, Mikkeliä ja Jukureita. Hyvillä mielin myös tulevaisuudessa kannan viikinkipaitaa, Piitulainen puolestaan itse sanoi.

Kautensa runkosarjaan päättävä Jukurit on julkaissut ensi kauden joukkuetta päivä päivältä mm. Instagram-tilillään.

Tiistai-iltaan mennessä uudet jatkopahvit olivat sorvaneet Piitulaisen lisäksi maalivahti Sami Rajaniemi, pakit Mikko Kokkonen ja Antti Jaatinen sekä hyökkääjät Nestori Lähde, Miika Roine, Valtteri Hotakainen, Markku Flinck ja Mika Partanen.