Liigan pudotuspelikevät pääsee vauhtiin tiistaina, kun SaiPa ja Pelicans sekä Ässät ja Lukko iskevät yhteen ensimmäisellä kierroksella. Kahdella voitolla irtoaa jatkopaikka, jonka jälkeen puolivälierät, välierät ja finaali ratkaistaan paras seitsemästä -menetelmällä. Pronssimitalit irtoavat yhdellä voitolla.

Sivustomme kävi läpi tässä artikkelissa sitä, miten pudotuspeliparit päättyisivät joukkueiden edellisten runkosarjakohtaamisten perusteella. Voittoihin huomioitiin nimenomaan pelkät sarjapelit, ei esimerkiksi CHL-mittelöitä tai harjoituspelejä.

Jos voitot tämän kauden runkosarjassa menivät tasan, huomioitiin parin ratkaisuksi kauden 2016-17 viimeinen sarjakohtaaminen. Suluissa merkityissä voitoissa on jouduttu käyttämään edellisen sesongin viimeistä kohtaamista.

On toki ymmärrettävä, että runkosarjaotteluilla ei ole merkitystä 0-0:sta alkavissa pudotuspeleissä. Lisäksi vertailuun huomioitiin ensisijaisesti siis vain tämän kauden runkosarjapelit, eikä puolivälierissä, välierissä ja finaalissa vaadittavaa neljää voittoa – tällä kaudella ainoastaan Tappara löi KalPan jokaisessa kamppailussa voittojen mennessä kirvesrinnoille puhtaasti 4-0.

Myös avauskierroksen otteluihin huomioitiin kaikki kohtaamiset kuluvalla tai viime kaudella, vaikka tuossa vaiheessa jatkoon riittää kaksi kiinnitystä. Samoin kerrasta poikki -menetelmällä pelattavaan pronssiotteluun ynnättiin kaikki voitot.

Toisaalta mikään ei ennusta tulevaisuutta paremmin kuin historia. Pudotuspelit ovat aina oma tarinansa ja keväisin pelataan kliseisesti sanottuna eri pelejä, mutta hyvä keino tulevaisuuden ennustamiseen on joukkueiden välisen lähihistorian vertailu.

Voittojen laskeminen johtikin varsin odotettuun tulokseen, sillä finaalipariksi muodostui Kärpät-JYP ja Suomen mestari olisi jyväskyläläislauma. Kevään yllättäjä edellisten pelien perusteella olisi SaiPa, joka yltäisi jopa neljänneksi ja raivaisi tieltään runkosarjassa kakkoseksi päätyneen TPS:n – keskinäiset voitot menivät kauden 2017-18 runkosarjassa lappeenrantalaisten hyväksi yllättäen 3-1.

Näin Liigan kevät huipentuisi joko kauden 2017-18 tai edelliskauden viimeisen keskinäisen kohtaamisen perusteella

1. kierros, voitot:
SaiPa-Pelicans 3-3 (4-3) *
Ässät-Lukko 3-3 (4-3) *

Puolivälierät, voitot:
Kärpät-Ässät 3-1
TPS-SaiPa 1-3
Tappara-KalPa 4-0
JYP-HIFK 3-1

Välierät, voitot:
Kärpät-SaiPa 2-2 (3-2) *
Tappara-JYP 2-2 (2-3) *

Pronssiottelu, voitot:
Tappara-SaiPa 3-1

Loppuottelu, voitot:
Kärpät-JYP 1-3

* Ratkesi vertailussa kauden 2016-17 viimeisen sarjakohtaamisen perusteella.