KHL käynnistyy ensi kaudella myöhempään kuin edelliskausilla.

KHL tiedottaa virallisella Twitter-tilillään, että ensi kauden ensimmäiset KHL-ottelut pelataan 1. syyskuuta. Muutos on erittäin tervetullut, sillä sarjaa on moitittu paljon liian aikaisen alkamiskohdan vuoksi.

Esimerkiksi kuluvalla kaudella ensimmäiset KHL-ottelut pelattiin jo 21. elokuuta, jolloin esimerkiksi Suomessa oli vielä melko kesäinen sää. Suunta on siis muutoksen suhteen oikea.

Ajankohtamuutoksen myötä KHL:ssä tuskin tullaan enää näkemään myöskään sellaista tilannetta kuin tällä kaudella, että KHL-joukkueen kausi voisi päättyä tammikuussa. Kuluvalla kaudella kiinalaisen Kunlun Red Starin kausi päättyi 29. tammikuuta.

KHL

@khl_eng
2018-19 KHL season starts on September 1, 2018.