Sekä HIFK:n edustusjoukkueessa että A-nuorissa viimeisen viikon aikana pelanneella Juha Jääskällä on riittänyt aihetta riemuun kuun vaihteessa. Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari nimittäin sai lauantaina palkintokaappiinsa pronssisen mitalin, tiistaina hän puolestaan iski ison maalin Kärppiä vastaan.

Laitahyökkääjänä pelaava 20-vuotias taituri voitti lauantaina HIFK:n A-nuorten paidassa ikäluokan SM-pronssia, kun helsinkiläiset kaatoivat Tapparan Tampereella jatkoerän jälkeen numeroin 4-5.

Jääskä iski tuossa pelissä tehot 0+2, ja toinen hänen syöttöpisteistä syntyi HIFK:n pelatessa ilman maalivahtia. Pronsseille yltänyt joukkue iski lauantain pelissä peräti kaksi maalia ilman veskaria nousten 4-4:ään ja ohi.

Juhlaan oli nuorella aihetta myös tiistaina. Jääskä nimittäin iski liigakevään 2018 ensimmäisen välierämaalin Kärppien reppuun Oulussa, ja tuo häkki oli hyökkääjälle vasta uran neljäs, mutta jo kolmas pudotuspeleissä.

Osuma antoi alkutahdit HIFK:n ryöstölle – joukkue haki pohjoisesta ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan numeroin 4-1.

Kärppien ja HIFK:n sarja jatkuu torstaina Helsingissä.