Raikuvat aplodit! Lauri Marjamäki jätti hyvästit suomalaisyleisölle – naureskeli reaktiolle: ”Hyvä, ettei buuattu ja räitty”

© Kuva: Ilari Isotalo
Tekeekö Kaapo Kakko yli 59,5 pistettä?

HELSINKI. Hartwall Arenan torstai-illassa oli ripaus historiaa, kun päävalmentaja Lauri Marjamäki luotsasi leijonapestinsä viimeisen ottelun kotiyleisön edessä.

Suomen 3-2-voitto rangaistuslaukauksilla jäi valmentajan viimeiseksi maaotteluksi Suomessa. Valmentajan sopimus loppuu tähän kevääseen – Tanskan MM-kisat jäävät kaksivuotisen projektin viimeiseksi.

Venäjä-pelin kuuluttaja oli kärryillä tilanteesta. Marjamäki sai kesken ottelun yleisöltä raikuvat aplodit.

Marjamäki on saanut pestinsä aikana runsaastikin kritiikkiä. Hän itse naureskeli, ettei edes miettinyt tilannetta. Valmentaja heitti tilanteen pelin jälkeen vitsiksi.

– Hyvä, ettei (yleisö) buuannut ja räkinyt. Parempi näin, Marjamäki virnuili median edessä.

Kotiyleisö oli hyvä hyvästellä voitolla. Ottelu Venäjää vastaan antoi samalla paljon hyvää informaatiota MM-kisoihin valmistautuvalle joukkueelle.

– Kokonaisuutena olimme tämän verran parempia. Hienoa nähdä, että itseluottamus on korkealla. Se näkyi rankkareissa. Tämä ei ole pelaajille helppo tilanne. Jokainen miettii mielessään, kuka pääsee kisoihin ja kuka ei, valmentaja summasi.

Palapeli vielä tekemättä

Samalla myös valmennus joutuu puntaroimaan tarkasti kisavalintoja. Tasaisesta ryhmästä on vaikea erotella selkeitä onnistujia tai epäonnistujia.

– Sitä pitää miettiä aina tarkkaan, että jokaisen pelaajan vahvuudet saadaan hyödynnettyä. Jätkät eivät tee tätä helpoksi, kun he pelaavat hyvin. Mutta ei sen pidäkään olla helppoa, valmentaja virnisti.

Leijonat jatkaa taivaltaan seuraavaksi Ruotissa. Joukkue kohtaa lauantaina ja sunnuntaina Tshekin ja Ruotsin. MM-kisat alkavat 4. toukokuuta Tanskassa.

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo

» Katso Ruotsin EHT-turnauksen otteluohjelma, tulokset, pistepörssi ERIKOISSIVULTAMME!

Tekeekö Kaapo Kakko yli 59,5 pistettä?