Maalivahti Oskari Setänen palaa Rauman Lukkoon, seura tiedottaa verkkosivuillaan.

23-vuotias maalivahti on pelannut viimeiset kolme kautta TPS:ssä. Juniorikoulun hän on kuitenkin käynyt Lukossa, johan hän palaa nyt kaksivuotisella sopimuksella.

– Oskari on edelleen nuori pelaaja, joka sopii meidän tulevaisuuden ajatuksiimme. Hän muodostaa yhdessä Lassi Lehtisen kanssa hyvän ja nuoren maalivahtikaksikon. Oskari on näyttänyt pystyvänsä pelaamaan voittavassa joukkueessa. Jos meillä on tietylle pelipaikalla kaksi yhtä vahvaa vaihtoehtoa, niin siinä tapauksessa nämä Lukon junioripolun läpikäyneet pelaajat ovat etusijalla, päävalmentaja Pekka Virta sanoo seuran verkkosivuilla.

Setänen esiintyi kuluneella kaudella TPS:n maalilla 40 runkosarjaottelussa torjuntaprosentilla 91,3. Pudotuspeleissä hän pelasi puolestaan kahdeksan ottelua torjuntaprosentilla 89,2.

Lähde: Lukko