HERNING. Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki yllättyi kuullessaan sveitsiläistähtien itsevarmoista kommenteista.

Useampi maan kiekkotaituri oli kertonut medialle, että Leijonat on mieluisa vahvistus joukkueelle. Esimerkiksi joukkueen kärkinimiin kuuluva Gaetan Haas kertoi suoraan, että Suomi kaatuu paljon helpommin kuin Kanada tai USA.

Haas perusteli väitettään sillä, ettei Suomen fyysinen peli ole Pohjois-Amerikan joukkueiden tasolla. Sen myötä Leijonat on hyvin lyötävissä (lue uutinen).
Marjamäki yllättyi suorista kommenteista. Hän kuittasi puheet kuitenkin nopeasti.

– En osaa tuohon ottaa mitään kantaa… En ole seurannut. En tiedä, mikä on hyvä ja mikä huono vastus. Meillä on hyvä pöhinä päällä. Meillä on hyvä joukkue kasassa, joka pelaa huippukiekkoa. Toivottavasti pelaamme sitä myös huomenna, Marjamäki summasi suomalaismedialle.

Torstai-illalta on odotettavissa kuuma kohtaaminen. Myös Sveitsi on pelannut näissä kisoissa hyvää jääkiekkoa. Marjamäki summasi, ettei osaa vertailla Sveitsin vaikeutta suhteessa vaikkapa lajin huippumaihin.

– Nautitaan siitä, että saadaan vielä pelata näitä otteluita. Kahdeksan joukkuetta on pois ja moni on aloittanut jo kesäharjoittelun. Me saadaan pelata vielä näin hienon joukkueen kanssa. Se on paras anti. Siitä tulee eniten ”kiksejä”, Marjamäki muotoili.

Leijonat ja Sveitsi iskevät yhteen torstaina klo 21.15. Leijonat.com seuraa turnausta paikan päällä ottelu ottelulta.

LUE MYÖS: Leijonat helppo vastus? Sveitsin tähdeltä itsevarmoja kommentteja: ”Otan mielummin vastaan Suomen”

Ilari Isotalo, Herning
Twitter: @IlariIsotalo