Hyökkääjä Kasperi Kapanen murtautui kuluneella kaudella Toronto Maple Leafsin NHL-miehistöön.

21-vuotias suomalaishyökkääjä pelasi NHL:ssä 38 ottelua ja AHL:ssä Toronto Marliesin riveissä 28 ottelua. Upean seurajoukkuekauden pääteeksi Kapanen liittyi vielä Leijonien MM-joukkueeseen, jossa hän viiletti ykkös- ja kolmosketjuissa.

Nuoren suomalaishyökkääjän mukaan kulunut kausi oli erittäin onnistunut.

– Tuntui hienolta, kun pääsi viimein pelaamaan enemmän ylhäällä ja se antoi paljon itseluottamusta. Uskon myös vahvasti, että kovan työnteon kautta vastuu lisääntyy ensi kaudella, Kapanen kommentoi KalPan verkkosivuilla.

Kuopiolaisseuran kasvatti on pelannut Pohjois-Amerikassa nyt kolme kautta ja hän on viihtynyt Torontossa loistavasti. Suuressa kiekkokaupungissa Kapanen tunnistetaan jo hyvin kaduilla.

– Toronto on sen tason kiekkokaupunki, että kyllä ihmiset tunnistavat. Kanadalaiset ovat kiinnostuneita kiekkoilijoiden elämästä, mutta yleensä lähestytään lähinnä nimikirjoituksia pyytämällä. Eikä minulla sen kanssa mitään ongelmaa ole, ne kuuluvat asiaan ja on siistiä, että ihmiset tykkäävät, Kapanen kertoi.

LUE MYÖS: NHL-ura jatkuu sittenkin! 34-vuotias suomalaiskonkari rustasi nimensä sopimukseen

LUE MYÖS: NHL-sopimus! Columbus Blue Jackets kiinnitti 18-vuotiaan KalPan superlupauksen