Puolustaja Topi Jaakola etsii parhaillaan seuraa ensi kaudeksi.

34-vuotias suomalaiskonkari, joka kiekkoili kuluneella kaudella SHL:n HV71:ssä, on vielä ilman sopimusta tulevaksi kaudeksi.

Jaakola on pelannut urallaan Liigassa, SHL:ssä ja KHL:ssä, minkä lisäksi hän on erittäin tuttu kasvo Suomen maajoukkueesta. Itse asiassa viime kausi oli viimeiseen yhdeksään kauteen ensimmäinen, kun hän ei saanut enää kutsua Leijoniin.

Jaakola on jääkiekon maailmanmestari sekä nelinkertainen Suomen mestari, jonka ura on pikku hiljaa laskussa, mutta ottajia hänelle löytynee edelleen Euroopan huippusarjoista. Vaisu viime kausi on kuitenkin voinut vaikuttaa markkina-arvoon, eikä Liigaan paluuta voi pitää poissuljettuna vaihtoehtona. Suomeen palatessaan Jaakola olisi huippuvahvistus mille tahansa joukkueelle.