Useat KHL-seurat valmistuvat tänä vuonna tulevaan kauteen Suomessa.

Ensimmäisenä joukkueena Suomeen matkusti Salavat Julajev Ufa, joka harjoittelee Vierumäellä. Tämän lisäksi muun muassa Karri Rämöllä ja Ville Pokalla vahvistunut Avangard Omsk puolestaan leireilee Rovaniemellä, jossa se kohtaa Mestis-seura RoKin.

Edellä mainittujen lisäksi Suomeen on matkustanut Neftehimik Nizhnekamsk, joka harjoittelee Imatralla aina elokuun alkupuolelle saakka. Venäläisjoukkue pelaa myös leirin aikana kaksi harjoitusottelua, jossa vastaan asettuvat Traktor Tsheljabinsk sekä Jokerit.

Neftehimikin leirillä nähdään mukana myös kolme suomalaispelaajaa, sillä Juuso Puustinen, Joonas Nättinen ja Mikael Ruohomaa siirtyivät seuraan Liiga-kauden päätyttyä.