VIERUMÄKI. NHL-konkari Tuomo Ruudulla on alkanut uudet haasteet elämässä.

Huippupelaaja hyppäsi täksi kaudeksi Nuorten Leijonien valmennukseen. Ruutu nähtiin ensimmäisen kerran uudessa tehtävässään Vierumäellä, kun Suomi kohtasi Tshekin kahdesti.

Joukkueen nuoria tulevaisuuden nimiä oleva Lauri Pajuniemi tietää Ruudun osaamisen. Kokenut kiekkomies ehti antaa jo ensimmäisen Tshekki-pelin aikana muutaman ohjeen TPS-lupaukselle.

– Kyllä sitä mielellään kuuntelee. Hän on pelannut niin pitkän ja menestyksekkään uran. Hän tietää, miten pitää pelata ja mitä huipulla pysyminen vaatii. Se on hienoa, että hän tykkää auttaa ja opettaa meitä, Pajuniemi virnistää Leijonat.comille.

Pajuniemi kuuluu pelaajiin, jotka muistavat lapsuudessaan ihailleensa Ruudun otteita Leijonissa. TPS-lupaus muistelee nähneensä useat MM-kisat, joissa kiekkotähti teki taikojaan. Sen myötä tuntuu hauskalta, että sama kaveri antaa nyt ohjeita vieressä.

– Pieniä tipsejä tulee treeneissä ja pelien aikana. Hyviä vinkkejä, joten pitää olla vain kuulolla.

Persoonaa peliin

Ruutu ei itse halua määritellä omaa rooliaan liian tarkasti. Kiekkotähti toivoo pystyvänsä auttamaan nuorukaisia omalla tavallaan.

– Parasta on, kun jokainen tuo oman persoonansa mukaan. Sanotaan silloin, kun on sanottavaa. Ja sitten ollaan hiljaa, kun ei ole sanottavaa.

Hyppy valmentajaksi tuntuu luontevalta juuri Nuorten Leijonien matkassa. Ruutu kertoo päätöksen olleen lopulta helppo.

– Itselläni on yhdet elämäni parhaat muistot U20-kisoista. Joten todella iloisin mielin mukaan tähän projektiin. Ja sinnehän lähdetään voittamaan, Ruutu kiteyttää.

LUE MYÖS: Jatkuuko upea ura? Yli 700 NHL-pelin Tuomo Ruutu jo yli vuoden pelaamatta – kommentoi jatkoa mystisesti

LUE MYÖS: Suoraa tekstiä! Leijonien huippulupaus valmis NHL-läpimurtoon: ”Isketään näytöt kehiin”

LUE MYÖS: Komeat näytöt! 18-vuotias suomalaisyllättäjä hurmasi NHL-leirillä: ”He olivat tyytyväisiä”

Ilari Isotalo, Vierumäki
Twitter: @IlariIsotalo