Leijonien historian parhaisiin pelaajiin lukeutuva Saku Koivu on ollut jo vuosia TPS:n omistajaportaan jäsen, mutta rooli on muuttunut konkreettisemmaksi viime kaudesta lähtien. Vuosi sitten Koivun titteleihin lisättiin kehitysjohtajan pesti.

Käytännössä rooli pitää sisällään TPS:n junioripolun kehittämistä ensimmäisistä luistimenpiirroista aina edustusjoukkueeseen asti.

– Pyritään tekemään asioita tulevaisuudessa pitkäjänteisemmin sekä seuralähtöisemmin ja miettimään, että miten voitaisiin lapsissa ja nuorissa asiat tehdä vielä aavistuksen paremmin ja tehokkaammin, Koivu kuvailee toimenkuvaansa Leijonat.comille.

– Toki kun mennään lähemmäs kilpapäätä, siellä nuorten pelaajien aamutoiminnassa ja suunnitelmissa katsotaan, että mitä lähdetään kehittämään ja myös valvotaan, että kehitys toteutuu.

TPS:llä on Varsinais-Suomen alueella sateenvarjotoimintaa usean seuran kanssa. Kiekko-67, Paimion Haka, Naantalin VG-62, Kaarinan Kiekko-Pojat, Salon Kiekkohait, Raision Nuorisokiekko, TarU Hocky sekä Someron Pallo ovat TPS:n luoman pelaajapolun alkupäitä, josta pelaajia saapuu turkulaisseuran juniorijärjestelmään ajan mittaan.

– Sateenvarjotoiminta on erittäin vahvaa meidän alueella. Pyritään kouluttamaan valmentajia ja mahdollistamaan mahdollisimman laaja osaaminen, Koivu taustoittaa.

– Pyritään luomaan mahdollisimman ehjä pelaajapolku. C-, B- ja A-juniorit ja siitä Mestiksen kautta Liigaan. Tietty jokainen pelaaja kasvaa ja kehittyy eri tavalla eri aikaan. Jokaista porrasta tarvitaan. Yhteistyön täytyy olla mahdollisimman hyvä, että pelaaja saa sen tasoista peliä mikä kehittää parhaiten. Sitten porras kerrallaan kohti Liigaa ja toivottavasti vielä kansainvälisille kentille.