Suomalainen kiekkolegenda Tomi Kallio päätti viime Liiga-kauden päätteeksi ripustaa luistimensa naulakkoon. 41-vuotias Leijonat-ikoni voitti huimalla peliurallaan kolme MM-hopeaa, kaksi MM-pronssia, kolme SHL:n mestaruutta sekä kaksi SM-kultaa.

Kallion pitkäaikainen seura Frölunda Indians tiedotti torstaina haluavansa kunnioittaa entistä tähtihyökkääjänsä juhlaseremonialla.

– Siitä tulee ilta, joka tullaan muistamaan Skandinaviassa – sen voin luvata, Frölunda-pomo Christian Lechtaler kertoi ruotsalaislehti Expressenille.

Lechtalerin tiedote ei kuitenkan ollut kaikkien mieleen, koska moni kiekkofani olisi halunnut, että Kallion pelipaita, pelinumerolla 71, nostettaisiin seuran kotihallin kattoon.

Leijonat-legendan pelipaidan nostaminen kattoon ei kuitenkaan ole mahdollista, koska Frölundalla on sääntö, että pelaajan täytyy olla seuran riveissä vähintään 10 kauden ajan. Kallio pelasi Frölundassa ”vain” 8,5 kauden ajan.

TPS:ää viimeisen kolme kautta edustanut konkarihyökkääjä haluaisi nähdä sääntömuutoksen asiaan.

– On olemassa sääntö, jonka mukaan pelaajan täytyy pelata tietyn verran kausia joukkueessa (jotta saa paidan kattoon). Se on aika haastavaa. Mutta uskon myös, että sääntöjä tulisi muuttaa takiani. Nykyään on harvinaista, että joku pelaisi samassa seurassa kymmenen vuotta. Joskus tuntuu, että kolmekin kautta on paljon samassa seurassa, Kallio kertoi.

Kallion juhlatilaisuus järjestään 22. syyskuuta Moraa vastaa pelattavan SHL-ottelun yhteydessä.