Ilves kiinnitti tiistaina kaksi avainpelaajaansa, kun hyökkääjät Teemu Lepaus ja Arttu Ruotsalainen allekirjoittivat uudet jatkosopimukset.

Lepauksen sopimus ulottuu kauden 2020-21 loppuun saakka. Ruotsalaisen ensi kaudella päättyvää sopimusta on jatkettu niin ikään kahdella vuodella, joten 21-vuotias nuorukainen nähdään tamperelaisseuran väreissä ainakin kevääseen 2022 saakka.

Molemmat pelurit ovat aloittaneet kautensa erinomaisesti. Lepaus on takonut pelaamassaan 16 ottelussa tehot 6+12 (18), Ruotsalainen 7+8 (15).

Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo on aiheestakin innoissaan tuoreista kiinnityksistään.

– Lepaus on yksi kotoisen liigamme viihdyttävimpiä ja yllätyksellisimpiä pelaajia. Hänen erikoisosaamisensa hyökkäysalueella on todella poikkeuksellista. Erinomainen syöttötaito, pelinlukeminen ja ratkaisuhalukkuus tuottavat pelistä toiseen maalipaikkoja hänelle ja ketjukavereille, Jalo kuvaili Ilveksen verkkosivuilla.

– Ruotsalaisen energinen, vauhdikas ja kokonaisvaltainen pelaaminen on vaikuttavaa katseltavaa. Hänellä on kyky vaikuttaa pelin kulkuun jokaisessa vaihdossaan ja jokaisella pelin osa-alueella. Ruotsalainen on erinomainen nykyaikainen ja luisteluvoimainen keskushyökkääjä.