Jesse Puljujärven tämän kauden avausottelu Edmonton Oilersin farmiseura Bakersfield Condorsin riveissä tullaan muistamaan suomalaisen Pohjois-Amerikan ajan ensimmäisestä tappelusta.

Ilman tehopisteitä Condorsin 1-4-tappiossa San Diego Gullsia vastaan jäänyt Puljujärvi aloitti kolmannessa erässä pienen huitomisen jälkeen käsirysyn Corey Troppin kanssa.

Lyhyeksi jäänyt tappelu jäi melkoisen yksipuoliseksi, sillä osumia tilanteessa otti lähinnä vastapukariaan kymmenen senttiä pidempi Puljujärvi.

29-vuotiaalle jenkkihyökkääjälle tilanne ei ollut mitenkään uusi, sillä Tropp pudotti hanskansa viime kaudella seitsemän kertaa ja edeltävilläkin sesongeilla vastaavia tapahtumia on piisannut.

Pelkkä tappelija hän ei kuitenkaan ole, sillä illan ottelussa hän iski kaksi maalia ja on tehnyt 12:ssa tällä kaudella pelaamassaan mittelössä tehot 4+10=14.

Matt Mosewich

@EDMFutureWatch

Matt Mosewich

@EDMFutureWatch
Fight!

Jesse Puljujarvi drops the mitts with Corey Tropp.

He eat a few good ones, but I love the enthusiasm. He's playing pissed off tonight.

#LetsGoOilers #Condorstown
First AHL fight for Jesse Puljujarvi:

#LetsGoOilers #Condorstown