Buffalo Sabresin suomalaispuolustajan Rasmus Ristolaisen mukaan syksyn voitokas vire on antanut joukkueelle aimo annoksen myönteistä energiaa, josta ei aiempina vuosina ole juuri päästy nauttimaan.

Tänä syksynä aurinko on alkanut paistaa risukasaan New Yorkin osavaltion läntisimmässä päädyssäkin. Viime kauden pohjanoteeraus alkaa olla enää vain etäinen muisto.

Vuosia NHL:n pohjalla räpiköinyt Sabres on voittanut otteluita siihen malliin, ettei itäisen konferenssin kärkisija ole enää kaukana. Menestys on tehnyt hyvää pitkään turhautumista sietäneelle seuralle.

Itsekin mainiossa pistevireessä paahtava turkulaispakki Ristolainen kertoi NHL.comille mainion syksyn ruokkivan Sabresin tahtotilaa entisestään.

– Joukkueena on mennyt todella hyvin. On tullut paljon voittoja ja se helpottaa. On itse asiassa ollut välillä jopa hauskaa, kun niitä voittoja tulee. Sellaista ei ole aikaisemmin ollut. Se on uusi positiivinen tilanne, Ristolainen hehkutti.

Ristolainen arvioi tuoreen mahtivireen kummunneen juurikin pelaajien kyllästymisestä seuransa alennustilaan.

– Viime kausi oli todella vaikea ja pikku hiljaa yksilöiden oli herättävä ja tiedostettava, mikä on homman nimi. Kaikkien oli haluttava parantaa, kehittyä ja tulla oikeasti paremmaksi. Minusta tuntuu, että viime kausi oli viimeinen tikki. Sen jälkeen tuli tunne, että nyt on mennyt liikaa päin seiniä. Kaikille alkoi riittää, suomalainen avasi.

Koko Sabres-miehistö halusi varmistaa, etteivät he jäisi liigan viimeiselle sijalle toista kertaa putkeen. Joukkueen ongelmiin tartuttiin tosissaan yhteistuumin.

– Kesän aikana pelaajat olivat paljon yhteydessä toisiinsa. Keskustelimme paljon ja kaikki tuli todella aikaisin Buffaloon kesän jälkeen harjoitusleirille. Keskustelimme, palaveerasimme ja tiedostimme, mitä ongelmia on ollut. Niitä lähdettiin parantamaan, Ristolainen kertoi.

Lähde: NHL.com