Nashville Predators kohtaa tänään kello 20 Suomen aikaa käynnistyvässä NHL-ottelussa vieraissa Boston Bruinsin.

Edelleen vain kahden pisteen päästä lännen kärkipaikasta oleva joukkue on hävinnyt käsittämättömät yhdeksän peräkkäistä vieraspeliään, joten illan ottelulla on joukkueen henkiselle tilalle erittäin suuri merkitys.

Komean kauden pelannut suomalainen maalivahtikaksikko Pekka Rinne ja Juuse Saros antaa joukkueelleen illasta toiseen mahdollisuuden voittoon, joskin Predatorsin kenttäpelaajat eivät ole tuota tilaisuutta viime aikoina osanneet käyttää hyväkseen.

Neljässä viime ottelussa vain seitsemän maalia tehnyt joukkue on ollut ongelmissa varsinkin liigan peräpään joukkueita, kuten New Jerseytä, Chicagoa ja Philadelphiaa vastaan tehden noissa otteluissa parhaimmillaankin vain kaksi maalia.

Myös joukkuetta riivaava loukkaantumissuma on ollut osasyyllinen viime aikojen heikkoihin esityksiin. Puolustuksesta poissa ovat tällä hetkellä P. K. Subban sekä Mattias Ekholm, minkä lisäksi hyökkäyksestä puuttuu ruotsalaisten Filip Forsbergin ja Victor Arvidssonin lisäksi Colton Sissons.

Subban ja Arvidsson sentään ovat mukana Predatorsin meneillään olevalla vieraskiertueella, jonka kolmesta ottelusta on toistaiseksi kotiinviemisinä vaivainen yksi piste.

– Emme lähde liikkeelle niin hyökkäävällä asenteella kuin pitäisi. Meidän on lähdettävä viemään pelejä heti alusta lähtien ja yritettävä tehdä avausmaali, naulasi joukkueen kapteeni Roman Josi The Athleticille.

Joukkueen olisi saatava varsinkin vieraspelaamisensa nopeasti uomiinsa, sillä se pelaa joulun jälkeisestä 10 pelistään peräti seitsemän vieraskaukalossa. Mukana on mm. yksi kuuden ottelun vieraskiertue.

Päättyykö vierastappioiden putki tänään? Ottelu Boston Bruins – Nashville Predators katsottavissa suorana ja suomeksi selostettuna Viaplaystä sekä Viasat Jääkiekko -kanavalta alkaen kello 20.05.