Leijonien alakerrassa kiekkoilevalla Oskari Laaksosella on takanaan upea syksy Ilveksessä.

Nuori kiekkotaituri on noussut viimeistään tämän kauden aikana Liiga-fanien tietoisuuteen – pirteät otteet ovat näkyneet sekä jäällä että tilastoissa.

Kuvaavaa on, että 19-vuotias Laaksonen on noussut jo nyt joukkueensa alakerran johtohahmojen joukkoon. Tehot 3+10=13 tekevät pakista Ilveksen tehokkaimman pakin – samalla Laaksonen on ehtinyt pelata ottelua kohden eniten koko tamperelaisryhmän puolustuksesta.

Leijonat.com tapasi nuoren pakin, joka kertoo olevan tyytyväinen syksyynsä. Vahvat otteet eivät ole yllättäneet.

– Tiesin, miten pystyn pelaamaan. Nyt myös koutsit tietävät sen ja ovat antaneet minun pelata omilla vahvuuksillani. On tärkeää, että vaikka joskus tulee virheitä, voi pelata pelottomasti. Hienoa, että on lähtenyt kulkemaan, Laaksonen virnistää Leijonat.comille.

Laaksonen edustaa itse nuoremman sukupolven marssia sarjan eliittiin. Pakin pelistä huokuu rohkeus ja kiekollisesti rohkeat valinnat.

– Ilveksen pelityyli on aktiivinen. Tuntuu, että pääsen toteutumaan sitä kautta itseäni hyvin: kiekollista ja rohkeaa peliä. Kun joukkueena on pelattu hyvin, myös yksilöt ovat nousseet esille.

LUE MYÖS: Kanada sai jäädä! Leijonien NHL-lupaus hypännyt ryminällä Liigaan: ”Oli helppo päätös

Kuva: Juha Tamminen.

Samat aseet leijonapaitaan

Vahva syksy huipentuu MM-kisoissa. Laaksosella on kohtuullisen iso rooli myös Nuorissa Leijonissa.

Pienessä kaukalossa Laaksonen haluaa tuoda samat aseet kuin Liiga-jäillä. Samalla se antaa oppia myös taalajäille – Laaksonen on Buffalo Sabresin kolmannen kierroksen varaus kesältä 2017.

– Tilanteet tulevat nopeammin. Pakin pitää reagoida nopeammin ja pistää kiekkoa liikkeelle aiemmin. Se on varmaan isoin asia, Laaksonen pohtii.

Ensimmäiset nuorten MM-kisat maistuvat silti. Vaikka Suomella on allaan vaikea alku, on nuori Laaksonen lähtenyt kisoihin intoa täynnä.

– Ekat arvokisat mulle – yritän nauttia jokaisesta päivästä. Yritän pelata samalla tavalla kuin syksyn Ilveksessä. Ja tuoda niitä samoja vahvuuksia myös tänne.

LUE MYÖS: Kanada sai jäädä! Leijonien NHL-lupaus hypännyt ryminällä Liigaan: ”Oli helppo päätös”

LUE MYÖS: Liigasta ponnahduslauta NHL:ään? Leijonalupaus saa paljon ohjeita Winnipegistä: ”Sieltä tulee tärkeää apua”

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo