NHL:n pudotuspelipaikoista armottomasti taisteleva Edmonton Oilers otti yöllä todella tärkeän voiton kevään isoja otteluita miettiessä. Se kaatoi Buffalo Sabresin niskaan jääkylmää vettä numeroin 7-2.

Jos olivat kamppailu ja tulos helpottavia öljypaitojen näkökulmasta, niin sama pätee myös kaksinkertaiseen MM-hopeamitalisti Mikko Koskiseen – joka otti vasta kolmannen voittonsa kuukauden sisään. Alkukaudesta liekehtinyt veskari venyi pikkumustan eteen peräti 41 kertaa torjuntaprosenttien näyttäessä komeita lukemia 95,3.

NHL:ään liki kymmenen vuoden tauon jälkeen täksi kaudeksi palannut vahti oli ottelun kolmostähti.

Kun suomalaisen edellinen voitto tuli Arizona Coyotesia vastaan alkuvuodesta, ja sitä edellinen 14. joulukuuta Philadelphia Flyersia vastaan, oli yön päänahka KHL:n kaksinkertaiselle mestarille vasta kolmas kuukauden sisään.

Tämä kuulostaa tylyltä, sillä taalajäille useamman vuoden jälkeen palannut kokenut 30-vuotias avasi ”uuden alun” NHL:ssä viime syksynä kolmella voitolla. Niitä tuli poikkeuksetta enemmän kuin pisteettömiä otteluita, kunnes oikeastaan aivan loppuvuosi muutti laulun.

Toki sekin on huomioitava, ettei suomalaiselle ole viime aikoina meinannut irrota vastuuta. Tänä vuonna otteluita on kertynyt vyölle neljä. Silti on selvä, että oli pelimäärä pienehkö tai isompi, tekee voitottomuus pitkässä juoksussa pahaa tällaisesta ammattilaissarjasta puhuttaessa.

Oilersin ja Sabresin välisen kamppailun maalikoosteen ja muut tilastot näet täältä.

LUE MYÖS:

Herranjestas! Mikko Rantasen viimeisin maali saa vastustajat näyttämään suorastaan huonoilta – katso video

Mikä ottelu! NHL:n suomalaispelaaja viimeisteli kelpotehot erikoisessa näytöksessä