Ilveksen lauantai-iltana esittelemä vasta 18-vuotias tshekkimaalivahti Lukas Dostal nousi todelliseksi sankariksi, kun tamperelaisjoukkue kaatoi tärkeässä kamppailussa Pelicansin maalein 5-2.

Voittonsa myötä Ilves taistelee edelleen tiukasti paikasta kuuden parhaan joukossa.

Yhdeksäntenä Liigassa majailevalla joukkueella on kasassa nyt 78 pistettä, kun kuudentena olevalla HPK:lla pinnoja on 80.

Lauantain kamppailussa ensimmäistä Liiga-otteluaan pelannut Dostal oli pitkään kiinni jopa nollapelissä, sillä 28 kertaa kiekon tielle mittelössä ehtinyt tshekki yllätettiin ensi kerran vasta päätöserän puolivälissä.

Ilves hehkuttikin nettisivuillaan kannattajiensa saaneen Dostalista uuden suosikin.

Tshekkivahti saapui joukkueeseen loppukauden kestävällä lainasopimuksella kotimaansa HC Kometa Brnosta.

Anaheim Ducksin viime kesänä varaama Dostal esiintyi edukseen jo vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa Kanadassa, joissa torjui neljässä kamppailussa mainolla torjuntaprosentilla 95,7.