Chicago Blackhawksin palkkalistoilla oleva suomalaispuolustaja Henri Jokiharju takoo tällä hetkellä vakuuttavia tehoja farmiseura Rockford IceHogsin riveissä.

Alkukaudesta 37 NHL-peliä tehoin 0+12 pelannut 19-vuotias on saalistanut farmiliiga AHL:ssä yhdeksään otteluun puolustajalle mainiot tehot 1+8. Miehen plusmiinus-saldo näyttää sekin varsin keväistä lukemaa +5.

Varsinkin suomalaisen neljän viimeisen ottelun tehoputki on vakuuttavaa luettavaa, sillä mies on kasannut noissa otteluissa peräti seitsemän syöttöpistettä.

Blackhawksin päävalmentaja Jeremy Colliton kommentoi seuran päätöstä lähettää suomalaisnuorukainen AHL:n puolelle aiemmin The Athleticille antamassaan haastattelussa.

– Haluamme Jokiharjun pelaavan isoja minuutteja eri tilanteissa. 19-vuotiaana hänellä on vielä fyysisiä puutteita. Emme halua hänen pelaavan pelkästään selviytyäkseen. Haluamme hänen loistavan, Blackhawks-koutsi kertoi kuun alussa.

Chicago aikoo kasvattaa puolustajalupaustaan NHL-ympyröihin maltillisen kaavan mukaan, sillä myös idea miehen osallistumisesta vuodenvaihteen nuorten MM-kisoihin tuli seuran puolelta. Jokiharju olikin suuressa roolissa Suomen voitettua Kanadassa pelatuissa kisoissa jo kolmannen maailmanmestaruutensa kuuden vuoden sisällä.

Suomalaispuolustaja iski seitsemässä Nuorten Leijonien riveissä MM-kisoissa pelaamassaan ottelussa tehot 2+3.