IIHF:n päätös pelata arvokisat tulevaisuudessa pienessä NHL-koon kaukalossa herättää paljon keskustelua myös Suomessa.

Ratkaisu on merkittävä: esimerkiksi Tampereella pelattavat vuoden 2022 MM-kisat pelataan pienessä Pohjois-Amerikasta tutussa kaukalossa.

Lopullinen ratkaisu julkaistiin menneellä viikolla Tampereella. Päätös puhuttaa: ratkaisulla on vaikutusta myös suomalaiseen kiekkoon. 26 metriä leveän kaukalon peli eroaa melkoisesti esimerkiksi 30 metriä leveän askin pelistä.

Liigassa pelataan tällä hetkellä sekä 28-metrisissä että 30-metrisissä kaukaloissa. Facebookin suositussa Jääkiekon olohuone -ryhmässä pidetyn gallupin tulokset ovat kuitenkin selvät: Liigassa pitäisi kannattajien mukaan pelata tulevaisuudessa pienemmissä kaukaloissa.

Gallupin äänestäjistä peräti 95,0 prosenttia on sitä mieltä, että kaukalot tulisi pienentää NHL-kokoon. Keskustelu aiheesta on käynyt kuumana.

– Lisää vauhtia Liigaan. Tämä lienee kuitenkin tulevaisuuden suunta, eräs kiekkofani pohtii.

Moni äänestäjä painottaa sitä, että tärkeintä olisi linjata yksi koko eri puolille Suomea.

– Ei niin väliä minkä kokoinen kaukalo, kunhan on kaikkialla sama standardi, toinen kiekkojännäri pohtii.

NHL-koon kaukalot herättävät myös vastustusta. Euroopassa on aina pelattu isommissa askeissa.

– NHL:ssä on keskusteltu siitä että siellä siirryttäisiin isompiin kaukaloihin. Koska fakta on se, että lajin pitää tehdä jotain päävammoille, ja kapeassa kaukalossa on vähemmän aikaa/tilaa väistää avojään taklauksia, eräs kannattaja pohtii.

Hyppy pieneen kaukaloon ei tapahdu hetkessä. Esimerkiksi tämän kevään kisaisäntä Slovakia järjestää kisat Bratislavassa sekä Kosicessa – molemmilla areenoilla pelataan 30 metriä leveissä kaukaloissa.



Mitä mieltä sinä olet? Hyppää mukaan keskusteluun suositussa Jääkiekon olohuone -ryhmässä.

LUE MYÖS: Tiesitkö tätä? Entinen NHL-pelaaja kylvää nyt tuhoa Suomen kakkosdivarissa – voitti pistepörssin