Sopimusuutisia! Lukko kiinnitti pudotuspelien onnistujan: ”Erittäin tärkeä pelaaja”

© Kuva: Juha Tamminen
Tekeekö Kaapo Kakko yli 59,5 pistettä?

Liigassa puolivälieriin tiistaina rynninyt Rauman Lukko tiedotti keskiviikkona kotisivuillaan, että se on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen 26-vuotiaan hyökkääjä Heikki Liedeksen kanssa. Paperi pitää pelaajan tuoreessa puolivälieräjoukkueessa siis kevääseen 2021 saakka.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että Heikki halusi jäädä Lukkoon ja saimme pidettyä hänet meillä. Hän on erittäin tärkeä pelaaja, joka tekee arvokasta työtä joukkueen eteen. Heikki tuo joukkueeseen paljon erityisosaamista, kuten vahvaa alivoimapelaamista ja luisteluvoimaa, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoi.

Odotukset Liedestä kohtaan ovat kovat, vaikka päättyvän talven runkosarja olikin haastava.

– Uskon, että Heikki pystyy kehittymään vielä entisestään. Hän kykenee kehittämään omaa tehokkuuttaan ja hyökkäyspään pelaamistaan. Näemme hänessä monipuolisen, moneen erilaiseen rooliin soveltuvan pelaajan.

Liedes kertoi, että töitä on tehty kehittymisen eteen paljon.

– Totta kai myös aiempien vuosien työkin on alkanut kantaa hedelmää. Tällä kaudella ei tulosta ehkä ole tullut aivan samalla tavalla kuin viime vuonna, mutta koen menneeni pelaajana eteenpäin. Pelaan nyt kokonaisvaltaisesti paremmin ja fiksummin kuin koskaan aiemmin.

Oikean laiturin paikalla viilettävä hyökkääjä viimeisteli 52 runkosarjan koitoksessa pisteet 6+6=12. Pudotuspelit ovat sujuneet vastaavasti todella tehokkaasti: Kolmen kamppailun jälkeen saldo on hieno 1+2=3.

Tekeekö Kaapo Kakko yli 59,5 pistettä?