Toronto Maple Leafsin kärkiketjuihin tällä kaudella murtautunut Kasperi Kapanen muistelee YLE Urheilun haastattelussa alkutaipaleen Pohjois-Amerikassa olleen rankka kasvuprosessi ennen kaikkea miehen pääkopalle.

–Olin pieni ja ohkainen poika, jota ei kiinnostanut puolustaa. Jos ei ollut kiekko lavassa, ei minua kauheasti napannut. Halusin tehdä hienoja maaleja, näyttää hyvältä ja saada oman nimen lehteen, Kapanen muistelee ensimmäisiä vuosiaan Toronton organisaatiossa.

– Mutta ei se mene NHL:ssä noin. Jotkut elävät maaleista ja pisteistä, mutta minä en ole niin hyvä. On tuotava pöytään jotakin muuta. Tämän ymmärtäminen teki asioista itselle aika paljon helpompaa, nykyään täysin toisenlaista, kokonaisvaltaista peliä esittävä ja aktiivisesti nopeuttaan myös puolustussuuntaan käyttävä pikakiituri myöntää.

Myös Kapasta AHL-seura Toronto Marliesissa NHL-pelaajaksi koulinut valmentaja Sheldon Keefe muistaa taiturin olleen 1. kierroksen varauksestaan huolimatta täysi raakile taalajäille.

– Piti alkaa opetella pohjoisamerikkalaiseen peliin. Oli tärkeää opettaa hänet pelaamaan sellaista jääkiekkoa, mitä Toronto Maple Leafsissa pelataan. Halusimme valjastaa hänen erinomaisen luistelun myös puolustuspelaamiseen, ei ainoastaan hyökkäämiseen, Keefe muistelee.

Lue koko haastattelu täältä.