Puhe Leijonien ympärillä tiivistyy, kun yksi ”suomalainen” seurajoukkue toisen perään putoaa pois kansallisesta sarjasta ympäri pallon ja samalla toukokuun MM-kisat lähestyvät päivä päivältä.

Tiistai mahtoi taas lisätä spekulaatioita Leijonien MM-joukkueen kokoonpanosta, kun KHL-joukkue Salavat Julajev Ufa lähti laulukuoroon kuudennessa konferenssifinaalissa.

Joukkueen suurimpia sankareita olivat tehohyökkääjä Teemu Hartikainen ja kauden viimeisessä pelissä brutaaliin kiekkosateeseen joutunut veskari Juha Metsola (arkistokuvassa).

Saapuessaan MM-kisoihin pelaajat kantaisivat todennäköisesti ison vastuun tuloksen teosta ja torjuntavastuusta. Kummankin tähden pudotuspeliurakka oli luokkaa maaginen.

Hartikainen paukutti kevään 17 koitoksessa messevät pinnat 8+13=21 tehotilaston näyttäessä häikäisevää lukemaa +14. Ufan hyökkääjä pelasi pudotuspeleissä jopa yli 23 minuuttia per matsi.

Ketjukaveri Joonas Kemppaisenkin kevään vire on mainitsemisen arvoinen. Hyökkääjä viimeisteli 17 kamppailussa tehot 10+4=14 (+11).

Jos olisi Hartikaisesta, ja miksei myös Kemppaisesta, iloa Leijonille, niin samaa voi sanoa myös Metsolasta.

Tiistaina mielipuoliset 69 koppia ottanut veskari pysäytteli KHL:n pudotuspeleissä pikkumustia 95,6 prosentin varmuudella. Päästettyjen maalien keskiarvo oli huiman pieni 1,54.

MM-turnaus alkaa Slovakiassa kuukauden kuluttua 10. toukokuuta.