Päävalmentaja Kari Jalonen on kommentoinut tulevaisuuttaan sveitsiläissivusto Neue Zürcher Zeitungille.

59-vuotias suomalaisluotsi valmensi SC Bernin tällä kaudella Sveitsin mestariksi toiseen kertaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Menestys onkin huomattu muualla, ja Jalonen on liitetty huhuissa KHL:ään. Hänen mukaansa maisema ei ole kuitenkaan vaihtumassa.

– Minulla on sopimus ja olen onnellinen täällä, Jalonen kommentoi tuoreeltaan.

Kokenut suomalaisvalmentaja on toiminut SC Bernin valmentajana nyt kolmen vuoden ajan. Tätä ennen hän luotsasi Suomen maajoukkuetta.

Jalonen on saavuttanut valmentajaurallaan kahden Sveitsin mestaruuden lisäksi muun muassa seitsemän Suomen mestaruutta sekä MM-hopeaa.