Oulun Kärppien kapteeni Atte Ohtamaa siirtyy ensi kaudeksi takaisin KHL:ään, kertoo Ilta-Sanomat. Ensi kaudella puolustaja pelaa Ak Bars Kazanissa, jota hän edusti kaksi vuotta ennen kuin palasi täksi kaudeksi Liigaan.

Kärpillä ja Ohtamaalla on viisi vuotinen sopimus, josta on pelattu yksi kausi. Sopimus sisältää kuitenkin option, jonka mukaan hän voi pelata vuoden ulkomailla. Tämä optio on ensi kauden jälkeen hyödynnetty.

Ohtamaa pelaa toistaiseksi viimeisen ottelunsa tänään Kärppien paidassa, kun oululaiset isännöivät HPK:ta finaalien ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa.

Puolustaja on pelannut myös runsaasti maajoukkueessa. Hän on voittanut kaksi MM-hopeaa,