Muutama päivä sitten NHL-seura Edmonton Oilersin uudeksi GM:ksi valittu Ken Holland aikoo hankkia kirittäjän tällä hetkellä joukkueen ykkösmaalivahdin tonttia hallussaan pitävälle Mikko Koskiselle.

63-vuotias Detroit Red Wingsin pitkäaikainen seurapomo siirtyi Oilersiin saaden vapaat kädet joukkueen rakentamiseen. Mies vahvistaakin TSN 1260:n haastattelussa maalivahtitilanteen olevan yksi kehityskohde ennen tulevaa kautta.

– Monilla joukkueilla on kaksi (tasavahvaa) maalivahtia nykyään. Ideaalitilanteessa toivoisin meillä olevan kaksi 30-35 peliin kykenevää maalivahtia, jotka haastavat ja puskevat toisiaan eteenpäin. Aion keskustella mahdollisista pelaajakaupoista muiden joukkueiden kanssa, mutta tällä hetkellä keskityn hankkimaan maalivahdin vapailta markkinoilta, Holland toteaa.

Uutinen tietää vaiherikkaan paluukauden Pohjois-Amerikassa pelanneelle Koskiselle isoja haasteita ensi kaudella miehen yrittäessä säilyttää viime kaudella hankkimansa ykkösvahdin tontin myös tulevan maalivahtiparinsa kanssa. 30-vuotiaan suomalaismaalivahdin 3-vuotinen, 13,5 miljoonan dollarin arvoinen sopimus astuu voimaan ensi kaudella.