Lahden Pelicans menettää huippulupauksensa toiseen liigaseuraan, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat.

Lehden saamien tietojen mukaan vasta 15-vuotias hyökkääjä Brad Lambert on siirtyy HIFK:n paitaan. Nuorukaisen sopimus on 1+2-vuotinen.

– Haluan pelata siellä, missä minulla on parhaat mahdollisuudet kehittyä pelaajana ja saada iso rooli A-junioreissa ensi kaudella. Sen perusteella, mitä koin Pelicansin B-junioreissa viime kaudella, en usko, että tämä olisi paras paikka, Lambert kertoo Etelä-Suomen Sanomille.

– Odotan innoissani, että pääsen pelaamaan ja kehittymään HIFK:ssa.

Lambert on todella lupaava hyökkääjä, josta odotetaan tulevaisuudessa NHL-pelaajaa. Nuorukainen pelasi vielä kuluneella kaudella aluksi C- sekä B-nuorissa, mutta nousi kauden lopussa A-junioreiden mukaan.