Jääkiekon MM-kisojen alkusarjan päätöspeli ei mennyt Ruotsin osalta tiistaina aivan kuin elokuvissa. Avauserän jälkeen Tre Kronor oli Venäjää vastaan niskan päällä vielä luvuin 1-0 ja esimerkiksi Expressenin mukaan Ruotsi oli parempi vielä siinä kohtaa.

Ensimmäisen tauon jälkeen tapahtui kuitenkin täydellinen romahdus, aviisi veistelee.

– Alkoi Tre Kronorin painajainen. Alkoi nöyryytys, lehti manaa.

Punakone jyräsi toisella kaksikymppisellä tauluun hämmentävät 6-0-luvut ja taukojohdoksi 6-1-tilanteen. Venäjä vei matsin lopulta numeroin 7-4.

– Okei, paremmalle vastustajalle häviäminen. Siinä ei ole mitään häpeämistä. Mutta häviäminen tällä tavalla…, Expressen kummastelee ja vetää esiin karun muiston takavuosilta.

– Se oli kuin aikamatka kotikisoihin 1981. Neuvostoliitto pöllytti Ruotsia tiukan avauserän jälkeen lopulta 13-1.

Sivusto painottaa ja uskoo, että samaa ei saa tapahtua torstaina, tai muuten Suomi menee jatkoon keskinäisestä puolivälierästä. Leijonien vahvuudet ovat tiedossa, eikä aliarvioimiseen ole varaa Ruotsiin verrattuna selvästi nimettömämpää nippua vastaan.

– Suomi ja erittäin lahjakas Kaapo Kakko odottavat puolivälierissä. Suomi on hyvin yhteenpelaava. Se voitti Kanadan näissä kisoissa ja vei USA:n jatkoajalle.

– Jos Ruotsi pelaa samalla tavalla kuin Venäjää vastaan, niin tällöin se häviää myös Suomelle.

Vastauksia lehden arveluihin saadaan torstain ja perjantain välisen yön pikkutunteina.