Tapparaan taannoin naapurijoukkue HPK:sta siirtynyt tuore Suomen mestari Emil Larmi ei todennäköisesti torju oranssipaidoissa yhtäkään peliä. Itsensä tähtiin tällä kaudella torjunut maalivahti kirjoitti sunnuntaina Pittsburgh Penguinsin kanssa kahden vuoden diilin.

Larmi päivitti siirtymisestä NHL:ään tunteikkaan tekstin Twitter-tililleen.

– Kova työ on kannattanut, ja nyt olen lähempänä unelmaani lapsuuden suosikkijoukkueessani.

Taalajäille lähtevä pelaaja on torjunut viime vuosina HPK:n lisäksi Suomen eri ikäkausimaajoukkueiden sekä Peliittojen ja Pelicansin nuorten maalilla.

Moni ei ehkä olisi pari vuotta sitten uskonut, että ”Emil Larmi” ja ”NHL” sopivat samaan lauseeseen.

– Olen ollut onnekas ollessani osana hienoa organisaatiota ja hienoissa joukkueissa, jotka ovat auttaneet kehittymään minua niin pelaajana kuin ihmisenä.

Jäät pysyvät hatussa, vaikka Larmin hullu kevät vie nyt rapakon taakse.

– NHL-sopimuksen saaminen on hieno askel, mutta uskon, että suurimmat saavutukset ovat vasta tulossa.

Suomalainen tiesi, ettei sopimuksen kirjoittaminen NHL:ään ole ihan jokapäiväistä.

– Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman ihmisiä, joiden kanssa olen päässyt työskentelemään.

– Kiitos Penguinsille tämän mahdollisuuden antamisesta. Nähdään parin viikon kuluttua.