Toukokuussa Pittsburgh Penguinsin kanssa kaksivuotisen tulokassopimuksen solminut Kasper Björkqvist on hämmästyttänyt laajalti hurjilla fyysisillä ominaisuuksillaan.

Penguinsin apulais-GM Bill Guerin hehkutti jo aiemmin suomalaishyökkääjän rikkoneen nuorten lupausten leirillä lähes kaikki voimaan ja kuntoon liittyvät seuraennätykset. (lue juttu täältä)

Nyt DK Pittsburgh Sports-sivusto on jututtanut Björkqvistin Suomessa toimivaa kuntovalmentajaa Yunus Barisikia, joka kertoo erään huiman esimerkin 21-vuotiaan nuorukaisen viime vuosien kehityksestä

Kaksikko aloitti yhteistyönsä 2015, jolloin Björkqvist oli Barisikin mukaan vielä raakile.

– Kun aloitimme, teki Kasper rinnallevedossa viisi toistoa 110 paunalla (noin 50 kiloa). Hän aloitti kevyesti koska ei ollut juurikaan nostanut painoja aiemmin, joten varmistimme että tekniikka olisi kunnossa tulevaisuuden raskaampia rautoja varten, Barisik kertoo ja jatkaa:

– Viime kesänä (2018) hän teki viisi toistoa 275 paunalla (noin 125 kiloa). Se on aivan valtava nousu vain muutamassa kesässä.

Björkqvist on pelannut viimeiset kolme kautta Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa, jossa tehot ovat parantuneet vuosi vuodelta.

Päättyneellä kaudella hän summasi 42 ottelussa 30 (17+13) tehopistettä.