Jääkiekon tuore maailmanmestari Harri Pesonen lisäsi Twitter-tililleen tyylikkään postauksen menneestä ja tulevasta. Rivien välistä voisi päätellä, että kultaisten MM-kisojen viimeisestä maalista vastannut hyökkääjä katsoo eteenpäin, ja nyt mestaruus jää ajatuksissa taakse.

– Aika, kun edelliset ei merkkaa. Aika todistaa itselle, että pystyy. Aika kiitää, aika kiittää.

– Mulla on paljon hyviä ihmisiä elämässä, mut pitää mennä. Takaisin hallille ja hommiin. Siellä mä oon kasvanut ja sinne mä kuulun, Sveitsin pääsarja NLA:ssa Tigersia edustava maailmanmestari tunnelmoi.‌

Harri Pesonen

@Pesottos
Aika kun edelliset ei merkkaa. Aika todistaa itselle että pystyy. Aika kiitää, aika kiittää. Mulla on paljon hyviä ihmisiä elämässä, mut pitää mennä. Takaisin hallille ja hommiin. Siellä mä oon kasvanut ja sinne mä kuulun. #scltigers #nla

Pesonen tietää, mistä kirjoittaa. Hän on todistanut olevansa todellakin huippu-urheilija, sillä palkintokaapissa on MM-kullan lisäksi myös kaksi Suomen mestaruutta.

Muuramesta maailmalle ponnistanut hyökkääjä kiskoi Slovakian MM-jäillä kymmenessä ottelussa komeat pinnat 4+3=7.

Myös seurajoukkueessa jälki oli viime kaudella vakuuttavaa, sillä 50 runkosarjan koitoksessa syntyivät tehot 21+22=43. Kuuden pudotuspeliottelun saldo oli 2+2=4.