Kevin Lankinen haluaa kannustaa suomalaisia lukemaan enemmän.

Leijonien MM-kultasankari ihastutti jo kevään arvokisojen aikana, kun huippuvahti kertoi medialle lukuharrastuksestaan. Maalivahti paljasti alun perin Helsingin Uutisille innostaan ja harrastuksestaan – uutinen lähti leviämään nopeasti ympäri sosiaalista mediaa.

Samalla Lankisen suosittelema hittikirja Pieni elämä vietiin käsistä ympäri Suomen kirjastoja. Vinkki upposi vähintäänkin mainiosti lukijoihin.

Nyt lukemisharrastus saa uudet mittasuhteet. Lankinen avaa nimittäin nyt oman avoimen lukupiirin.

#lankisenlukupiiri on verkossa toimiva yhteisö, johon pääsee mukaan liittymällä Facebook-ryhmään. Syksyn aikana Kevin valitsee lukupiiriin itseään kiinnostavia kirjoja, joista voi keskustella ryhmässä. Niiden lisäksi jäsenet voivat jakaa sivustolla omia kirjavinkkejä ja lukukokemuksia. Facebook-ryhmä tulee julkiseksi tiistaina 13.8.2019. Lukupiirin ensimmäinen kirja selviää 5.9. mennessä.

– Kohina lukupiiristä alkoi haastattelusta MM-kisojen aikaan. Se yllätti minut, koska kirjojen lukeminen on pitkään ollut minulle tärkeä ajanviete. Mietin silloin, että kokemustemme ja näkemystemme jakaminen laajemmankin piirin kanssa saattaisi olla aika hauskaa. Tiedän kokemuksesta, miten koukuttavaa lukeminen on ja haluan lukupiiriini mukaan jokaisen luku- ja kirjoitustaitoisen. Samalla haluan omalla esimerkilläni vaikuttaa erityisesti nuorten lukuintoon ja kannustaa muitakin ihmisiä kirjojen pariin, Kevin Lankinen sanoo.

Lukupiiri toteutetaan yhteistyössä Werner Söderström Osakeyhtiön kanssa. Lukupiirin kautta tilattujen kirjojen tuotolla tuetaan Suomen Icehearts ry:n toimintaa.

LUE MYÖS: Eksotiikkaa! Jukurit kiinnostaa Japanissa – suomalaisseura heti mediarumban keskellä

LUE MYÖS: Yllättävä veto! Nuori pakkilupaus kieltäytyi NHL-sopimuksesta – hakee pelipaikkaa Suomesta: ”Pääsen näyttämään osaamistani”

LUE MYÖS: Läpimurto Liigaan? 20-vuotias leijonalupaus palasi Kanadasta Suomeen: ”Unelma pienestä pitäen”

LUE MYÖS: Nimekäs vahvistus! Eero Elo palaa Liigaan – kovin odotuksin: ”Maaleja, maaleja ja maaleja – se on mun ykkösjuttu”

LUE MYÖS: Tulevaisuuden huippunimi? Detroit lähetti nuoren kiekkotaiturin Suomeen: ”Vaatii totuttelua – hyvä askel minulle”

LUE MYÖS: Kilpailijan leiriin! HPK:n huippunimi hyppäsi HIFK:n riveihin – avaa siirron syyt: ”Tarvitsin muutosta”

LUE MYÖS: Uusi kulttipelaaja Liigaan? Ässien voimapesä hurmasi ja vihastutti debyytissään – lupaa: ”Vastustaja käy kuumana”