Suomen A-maajoukkueen mukana kaksi MM-hopeaa sekä olympiapronssin urallaan voittanut Petri Kontiola kertoo maajoukkueuransa olevan suurella todennäköisyydellä ohi.

– Minun uran kohokohdat ovat sattuneet Leijonien mukana. On ollut aina ihan loistavaa aikaa olla mukana, oli porukka kuin porukka kasassa. On silti pakko olla rehellinen, että siellä taitaa nyt olla muiden vuoro ja ehkä se juna ajoi ohi, 34-vuotias Jokereiden hyökkääjä kertoo MTV Urheilulle.

Sentteri jättää kuitenkin pienen mahdollisuuden paluulle maajoukkueeseen kutsun käydessä.

– Ei ihan lyödä hanskoja tiskiin, kyllä tässä yritetään pysyä vielä menossa mukana, enkä sillä lailla rupea himmailemaan. Hienoja juttuja olen päässyt kokemaan Leijonissa, mutta ei se välttämättä ole nyt päällimmäisenä mielessä, Kontiola myöntää KHL-kauden alla.

Pitkän KHL-uran tehneen Kontiolan maajoukkueuran paras turnaus ajoittui kevään 2013 MM-kotikisoihin, jolloin ”Konna” valittiin koko kisojen parhaaksi hyökkääjäksi. Mies iski tuolloin tehot 8+8, vaikkakin Leijonat joukkueena jäi mitalisijojen ulkopuolelle neljänneksi.

Lähde: MTV Urheilu