Patrik Laine siirtyy Sveitsin pääsarjassa pelaavan SC Bernin harjoitteluvahvuuteen. Laine on yhä ilman sopimusta Winnipeg Jetsin kanssa, kun NHL-kauden alkuun on enää muutama viikko.

Berniä valmentaa Kari Jalonen, joka kommentoi tilannetta Ilta-Sanomille.

– Kokoonpanossamme on vajausta, joten pystymme tarjoamaan hänelle sekä joukkueharjoituksia että ekstratreenejä. Päätös ei ollut täällä yksin minun, vaan se tehtiin yhdessä seurajohdon kanssa, Jalonen taustoitti.

– Meillä on hieman yhteistä historiaa, minkä lisäksi olen toki seurannut hänen NHL-uraansa. Toki haluan suomalaisena valmentajana auttaa Patrikia hänen tilanteessaan. Menemme eteenpäin varmaankin viikko kerrallaan. Ei hän meillä ensi kaudella pelaa.

Jalonen valmensi Lainetta MM-kisoissa keväällä 2016. Tuolloin Suomi voitti hopeaa.