Kiinalaista KHL-joukkue Kunlun Red Staria edustavan Olli Palolan (arkistokuvassa) hanat ovat olleet syksyllä jumissa pahemman kerran. Suomalaishyökkääjä on tehnyt syksyn 11 sarjaottelussa yhden ainoan maalin.

Se on tietysti itsestään selvää, että tehot 1+0=1 ovat pelaajaprofiililtaan maalitykille surkeat. MM-hopeamitalistin potentiaaliin ja KHL-organisaatioiden armottoman kovaan vaatimustasoon nähden on jopa outoa, että Palola on joukkueen mukana yhä.

Aikoinaan Liigassa ihastuttanut hyökkääjä sai hanansa auki Kunlunin edellisessä ottelussa syyskuun puolella. Palola iski voittomaalin 5-2-numeroihin päättyneessä koitoksessa kazakstanilaista Barys Nur-Sultania vastaan.

Viime kaudella hyökkääjä tehtaili runkosarjassa hienot 19 häkkiä. Mainitsemisen arvoisia suorituksia ovat myös kausi 2016-17, jolloin Palola kiskoi Ruotsin SHL-joukkue Växjössä peräti 22 pömpeliä sekä sesonki 2014-15, jolloin Tapparan paidassa vastustajien reput heiluivat kaikkiaan häikäisevät 40 kertaa.

Maalitykki on MM-kisojen hopeamitalisti keväältä 2014. Pelaajan edustaman Kunlunin urakka jatkuu torstaina Suomen aikaa jo kello 12. Vastassa on Amur Habarovsk.