Carolina Hurricanes osui kesällä kultasuoneen joukkueen hankittua suomalaissentteri Erik Haulan vaihtokaupalla Vegas Golden Knightsista.

Jälleen viime yönä maalinteossa onnistunut porilainen on nyt iskenyt kauden kahdeksassa pelissään tehot 6+1. Myös joukkueen peli kulkee, sillä idän kärkijoukkueena porskuttava Hurricanes on voittanut peleistään kuusi.

Yhdellä osa-alueella Hurricanes antaa silti liikaa tasoitusta vastustajilleen. Liigan vasta 22:s paras ylivoimapeli oli suurin syy siihen, ettei joukkue onnistunut hakemaan pisteitä torstaiaamuna Suomen aikaa pelatusta ottelusta San Jose Sharksia vastaan.

– Erikoistilanteet eivät toimineet yhtään. Otimme pari hyökkäyspään jäähyä, joista he rankaisivat. Meilläkin oli paikkamme, mutta emme onnistuneet. Se on minun ja muiden yv-miestemme syytä, Haula kirosi NHL:n kotisivuilla.

– Saimme kahden maalin takaa-ajoasemassa kahden miehen ylivoiman. Meidän täytyy pystyä tekemään tulosta ja taistella enemmän. Meidän on vain oltava parempia ylivoimalla, suomalainen jatkoi sadatteluaan.

Hurricanesin alkukauden ylivoiman onnistumisprosentti on 17,8. Vastustajien kannalta onkin pelottavaa ajatella, miten vaikeaa Carolinaa on voittaa siinä vaiheessa, kun joukkueen ykköspyssyt Sebastian Ahon johdolla saavat pistehanansa auki myös yv-pelissä.