NHL, AHL vai Liiga? Tällaisia asioita puolustaja Ville Heinolan ei pitäisi joutua miettimään viimeaikaisten näyttöjensä perusteella, mutta tällä hetkellä loppukauden pelipaikka on kuitenkin suuri mysteeri.

Winnipeg Jetsin tulokas on esiintynyt kuluvalla kaudella seitsemässä ottelussa mainiosti ja kerännyt myös neljä (1+3) tehopistettä, mutta siitäkin huolimatta farmikomennus tai lainaaminen Liigaan ovat yhä mahdollisia vaihtoehtoja.

Mikäli Heinola pelaa enemmän kuin kaksi ottelua NHL:n puolella, on hänen tulokassopimuksensa ensimmäinen vuosi käytetty. Jos taas puolustaja pelaa NHL:ssä maksimissaan yhdeksän peliä ja loput muualla, hänen tulokassopimuksensa ensimmäinen vuosi siirtyy tulevaisuuteen.

Heinolaa nykyinen tilanne ei kuitenkaan liiemmin hetkauta.

– Se ei ole minun päätökseni, mitä he aikoivat tehdä. Yritän vain tehdä parhaani, enkä ajattele sitä, Heinola puhui tilanteestaan Winnipeg Sunille.

Vaikka suomalaispuolustaja on pelannut NHL:ssä upean alkukauden, niin hän on joutunut jo kolmesti katsomoon. Lisääkin voi olla tulossa, mikäli kausi jatkuu NHL:ssä, sillä Jetsin kaikki puolustajat eivät ole vielä pelikunnossa.

– Peliä on aina vaikea seurata katsomosta, kun et voi tehdä mitään. Se on mitä se on, puolustaja totesi.