New Jersey Devils-puolustaja Sami Vatanen on aloittanut NHL-kautensa komealla tavalla.

Kauden 11 ensimmäisessä ottelussa Vatanen on summannut jo 7 (4+3) tehopistettä ja on joukkueensa sisäisessä pistepörssissä peräti kolmantena.

Suomalaisen harmiksi Devilsin alkukausi on kuitenkin ollut vaikea, kun kasassa on vasta kaksi voittoa.

Vatanen on noussut pikkuhiljaa joukkueen päävalmentaja John Hynesin luottopuolustajaksi ja NHL:n suomenkielisten sivujen mukaan ohittanut ajoittain jo joukkueen kesän huippuhankinta P.K.Subbanin.

Eräs esimerkki tästä nähtiin Devilsin varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa pelaaman Philadelphia Flyers-ottelun jatkoajan viime hetkillä, kun Hynes luotti oman pään aloituksessa supertähden sijasta Vataseen.

Aiemmin lähinnä kiekollisista taidoistaan tunnettu Vatanen onkin vuosien mittaan monipuolistanut osaamistaan melkoisesti.

28-vuotiaan Vatasen komea vire tulee mainioon aikaan, sillä suomalaisen sopimus päättyy kuluvaan kauteen ja hänestä tulee tulevana kesänä rajoittamaton vapaa agentti.

Tämänhetkinen diili tuo Vataselle 4,875 miljoonaa dollaria vuodessa.