Nashville Predatorsin maalilla torjuvan Pekka Rinteen osalta sunnuntain vastaisen yön ottelu ei ollut lähellekään onnistunut. Dallas Stars kuittasi toisen erän ja samalla koko pelin luvuin 4-1. Suomalaisvahti imuroi maalit selkänsä taakse ainoastaan vajaassa 12 minuutissa.

Nashvillella oli allaan karu 3-4-tappio Buffalo Sabresia vastaan aiemmin viikonlopulta.

– Tämä oli toinen karu tappio, ja nyt vieläpä kotona, läpi kauden varjojen mailla vaeltanut pelaaja manasi seuran kotisivuilla.

Predators on vajonnut alkusesongin aikana läntisessä konferenssissa 12:nnelle sijalle, mutta kotipelien sarjataulukossa joukkue keikkuu sentään viidentenä.

– Pelin loppussa hallissa oli luultavasti puolet katsojista alkuperäisestä, ja meidän kotitulokset nolottavat minua. Meidän on oltava parempia.

Rinteen torjuntaprosentti jäi heikkoihin lukemiin 81,8%. Kempeleläislähtöinen torjuja on pysäytellyt pikkumustia kauden 18 ottelussa prosentein 89,3.

– Pelaaminen on ollut liian kauan vaikeaa.

Sunnuntai jatkoi samaa laulua.

– Heillä oli oikeastaan nuo neljä paikkaa ja he tekivät kaikista niistä. Teimme muutamia virheitä, ja sitten he saivat meidät tilille heti.

– Minun on löydettävä tapoja torjua ainakin jotakin tuollaisista.

Näet pelin maalikoosteen täältä.

Predators pääsee yrittämään kelkkansa kääntämistä vielä ennen joulutaukoa useaan otteeseen, kun joukkueella on ohjelmassa viisi ottelua.

LUE LAUANTAIN JA SUNNUNTAIN VÄLISEN YÖN NHL-JUTUISTA MYÖS:

Täh? Kaapo Kakko rakensi päivänselvän maalipaikan – NHL:n maalitykki epäonnistui hämmentävällä tavalla

Suomalaisyllättäjän NHL-komennukselle harmillinen loppu – korvattiin ruotsalaisella

NHL:n suomalaissensaatio pääsi nöyryyttämään Pekka Rinnettä – rokotti kovalla kudilla längeistä

Nyt heilui häkki poikkeuksellisen tiuhaan! KalPassa ihastuttanut hyökkääjä iski tärkeät maalit NHL:ssä