Nuorten Leijonien kantaviin voimiin kuuluva Patrik Puistola valmistautuu jo täyttä höyryä kohti alle 20-vuotiaiden MM-kisoja.

18-vuotias huippulupaus nousi otsikoihin joulukuun alussa, kun hyökkääjä taklattiin pelottavalla tavalla sairaalakuntoon. Puistolalla oli tilanteessa myös epäonnea: raju töötti osui hyökkääjää päähän – Puistola menetti tajuntansa ja hänet kiidätettiin kesken pelin sairaalaan.

Nyt pelottava tilanne on jo historiaa. Puistola kertoo käsitelleensä nopeasti vaikean tilanteen.

– Niitä tulee, olen yrittänyt unohtaa sen asian (ei jäänyt pelkoja) ja mennä eteenpäin. Ettei kiinnitä siihen huomiota. Olo on parempi. Lääkärin mukaan pystyy pelaamaan MM-kisoissa täysillä, Puistola summaa Leijonat.comille.

Taklaaja Panu Mieho sai pelikieltoa taklauksestaan. Ilves-pelaajan kanssa tilanne sovittiin jo kauan aikaa sitten.

– Mieho pistänyt viestin, lisäksi läheiset ja kaverit osoittaneet tukensa, Puistola kiittelee.

MM-kisoihin apua lainapestistä

Puistolan MM-kisojen kannalta loppusyksyn lainakeikka Jukureissa oli äärimmäisen tärkeää. Tapparan sopimuspelaaja sai Mikkelissä isoa roolia – se näkyi myös tehoissa.

Nuorukainen ehti iskeä seitsemään peliin tehot 3+2, kun alkukaudesta Tapparassa alle tuli pienessä roolissa 15 peliä tehoin 0+1.

– Sain isomman roolin ja kilpailutilannetta. Sain vastuuta ylivoimallakin, se vastasi odotuksiini. On kivempaa pelata, kun oli vielä hyvät kenttäkaverit rinnalla, Puistola kehuu.

Hyppy MM-kisoihin tapahtuu päivä kerrallaan. Nuorukainen ei lähde tekemään liian pitkiä suunnitelmia.

– Aika pitkälti peli kerrallaan on mentävä ja lähdettävä rakentamaan hommaa. Jos alkaa miettimään liian pitkälle, niin tulee aika vaikeaa, Carolina Hurricanesin NHL-varaus järkeilee.

LUE MYÖS: Nuorten Leijonien MM-joukkue, otteluohjelma ja tuoreet kisauutiset kootusti tästä!

LUE MYÖS: Mediamylläkkä vain kasvaa! Leijonien 17-vuotias superlupaus valmis hurmaamaan NHL-pomot: ”Kyllähän se motivoi”

LUE MYÖS: Suomi saa jäädä! Lukko valmis jo Liiga-tähden lähtöön: ”Ura jatkuu rahakkaimmissa liigoissa”

HAASTATTELU: Miska Miettinen